Koronatilanne ihmetyttää. Maailmalla liikkuu kaikanlaisia juttuja. Olen ajatellut hieman käydä läpi tilannetta ja kirjoittaa omia tuntojani. Eivät edusta mitään virallista linjaa.
Ruotsi on valinnut hyvin erilaisen lähestymistavan Koronavirukseen. Ihmisten toimintaa ei rajoiteta. Maassa hyväksytään, että jotkin ihmiset sairastuvat tautiin. He kuitenkin luottavat omaan terveydenhuoltojärjestelmäänsä ja kuolleiden määrä on ollut toistaiseksi vähäinen. Nyt on sitten aihetta puhua myös kuolleista. Niitä tulee. Niitä tulee kaikissa sairauksissa. Suomessa ihmisiä kuolee sata joka päivä ja se on normaalia. Ruotsi uskoo, että kuolleisuus ei nouse korkeaksi.
Koronaviruksen sairastuneiden määrä kasvaa voimakkaasti useissa maissa. Viimeisimpänä Yhdysvaltojon viikonlopun lukemat, jotka olivat tyrmäävät. Kuolemantapaukset tulevat kuitenkin voimakkaasti perässä. Jos sairastuneiden määrä on kasvanut tuhansilla viime päivinä, potilaat eivät kuitenkaan vielä ol kuoleman kielissä. Yhdysvalloissa tarkka lukema on lähes yhdeksän tuhatta uutta tapausta. Vaikka monissa maissa saataisiin uudet tartunnat pysähtymään, on kuolemantapauksissa oletettavissa vielä voimakasta nousua.
Koronavirus leviäää vauhdilla. Kiinassa suljettiin kaupungit toistaiseksi kuukaudeksi ja virus saatiin rauhoitettua. Vastaavaan liikkumisen rajoittamiseen ei länsimaissa ole totuttu. Nyt liikkumista rajoitetaan jatkuvasti kaikkialla maailmassa. Tällä kyetään hidastamaan viruksen leviämistä, mutta saadaanko se taltutettua. Tuskin. Seuraavassa muutama peruste asialle: 1. Suuri osa ihmisistä sairastaa Coronaviruksen lievänä tai jopa tietämättään. 2. Tauti on levinnyt kaikkialle maailmaan ja jossakin maailman kolkassa tauti odottaa paluutaan 3. Kiina palaa normaaliin, mutta ihmisillä ei ole vastustuskykyä taudille. Näillä perusteilla kehtään väittää, että nyt tehtävät toimet ovat: 1. Riittämättömiä 2. Ylimitoitettuja Aivan poikkeuksellisen tilanteen tekee toimet ovat riittämättömiä ja ylimitoitettuja samaan aikaan. Järkevintä olisi mitoittaa rajoitukset minimiin, mutta kuitenkin riittäviksi. Photo by Andriyko Podilnyk on Unsplash
Kommentit
Lähetä kommentti