Koronavirus leviää

Koronavirus leviäää vauhdilla. Kiinassa suljettiin kaupungit toistaiseksi kuukaudeksi ja virus saatiin rauhoitettua. Vastaavaan liikkumisen rajoittamiseen ei länsimaissa ole totuttu.
Nyt liikkumista rajoitetaan jatkuvasti kaikkialla maailmassa. Tällä kyetään hidastamaan viruksen leviämistä, mutta saadaanko se taltutettua. Tuskin.
Seuraavassa muutama peruste asialle:
1. Suuri osa ihmisistä sairastaa Coronaviruksen lievänä tai jopa tietämättään.
2. Tauti on levinnyt kaikkialle maailmaan ja jossakin maailman kolkassa tauti odottaa paluutaan
3. Kiina palaa normaaliin, mutta ihmisillä ei ole vastustuskykyä taudille.
Näillä perusteilla kehtään väittää, että nyt tehtävät toimet ovat:
1. Riittämättömiä
2. Ylimitoitettuja
Aivan poikkeuksellisen tilanteen tekee toimet ovat riittämättömiä ja ylimitoitettuja samaan aikaan. Järkevintä olisi mitoittaa rajoitukset minimiin, mutta kuitenkin riittäviksi.

Kommentit